Jaksan ihmetellä sitä miten ihmisten kokemuksiin ja kokemusperäisiin asioihin suhtaudutaan. Kuitenkin jokainen meistä perustaa kaikki käsityksensä menneiden kokemustensa varaan. Myös ne tieteellisetkin.
Viime aikoina olen tutkinut perinnöllisyyttä ja solumuistia ihmisen elämäntarinan, en sairauksien kannalta. On lohdullista huomata kuinka minua ennen eläneet sukulaiseni ovat jättäneet minulle perintönä oman elämänsä kokemuksia niin hyvässä että pahassa; ratkaisemattomia traumoja, joita olen oman elämäni tapahtumissa kerrannut. Eläessäni mahdollistan niiden ratkaisemisen ja sukuni kehittymisen ihmisenä. Tai jollen ratkaise, se jää tulevan sukupolven tehtäväksi. Joka on jo nähtävissäkin jo täysi-ikäisissä lapsissani; samoja opinpaikkoja he ovat elämässään saaneet/valinneet kuin itsekin aikoinaan valitsin, enkä silloin valitessani kyennyt ymmärtämään ratkaisujani enkä valintojeni perustaa.
Haluan uskoa, että kykenen edelleen vaikuttamaan tulevien sukupolvieni elämään, tekemällä muutoksia omassa elämässäni: tavassani olla, maailmankuvassani sekä ihmisyyden hyväksymisessä. Aina ei ole helppoa hyväksyä joitakin ihmisyyden piirteitä itsessään - helpommin ne näkee toisissa...
Vaikken itse enää synnytäkään lapsia, voin isovanhempana, tavallani olla ihminen vaikuttaa lähimmäisiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti