Naureskelin 12-vuotiaan touhuja ollessamme poimimassa vadelmia vanhalta hakkuuaukealta. Hän valitteli epätasaista maastoa, janoa. Erityisen kuoppaisen ja oksaisen marjakon luona hän sanoi minulle, että tuolla on paljon marjoja, minun pitäisi mennä noukkimaan ne. Kysyin, että miksei hän itse käy noukkimassa niitä isoja vadelmia. Hän ei mennyt koska siellä oli niin paljon kuoppia, hankalaa kulkea.
Noukkiessani niitä suuria marjoja hankalasta maastosta jäin pohtimaan ihmisen luonnetta. Kuinka usein iästä riippumatta jätämme tilaisuuden hyvään käyttämättä, koska pidämme maastoa liian hankalana. Emme viitsi, jaksa tai kehtaa..Ja kun toinen sitten käyttääkin sen tilaisuuden hyväkseen, niin valitamme hänen hyvää onneaan, unohtaen kuopat ja risut, joista hänen on täytynyt selvitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti