tiistai 11. heinäkuuta 2017

Maailma muuttuu Eskoseni

Lause on Aleksis Kiven Nummisuutareista, jossa isä toteaa, että vaikka vaatteet lapsella ovat isän peruja, on vaatteiden sisällä ihan uutta. On uusi sukupolvi, tuore ihminen.

Ymmärrän kuitenkin tämän päinvastaisena kuvana: sisäinen maailma on vaatteet ja ulkoinen maailma ihmisen luonto. Tämän saa kokea sukupolvi sukupolven jälkeen. Näennäisesti ihminen uudistuu, ajatusmaailma, ulkoiset asiat muuttuvat, asioita tehdään eri lailla, materiaalit muuttuvat, mutta sisimmältään ihminen on sama. Välillä vaikuttaa, että oppimatta mitään uutta menneiden ja oman sukupolvensa virheistä.

 Ihminen haluaa vaalia kuvitelmaa siitä, että hänen sukupolvensa uudistaisi maailmaa. Tieto lisääntyy ja teknologia kehittyy, mutta ihminen painii ihan samojen ongelmien ja kysymysten kanssa kuin kymmeniä sukupolvia. Ulkonäkö ja ulkoiset asiat vain muuttuvat.

Ravinto oli johonkin aikaa vähissä katovuosien vuoksi. Nyt ihminen itse on luonut kadon omilla toimillaan. Viljeltävien kasvien manipulointi, yksipuolistuminen, maaperän köyhtyminen ovat aiheuttaneet modernin nälkiintymisen. Luonnon ryöstökäyttö ihmisen "helpon elämän" toivossa on johtamassa ilmaston muutokseen.

Samaan aikaan ihmiskunta potee ahdistusta ja hengen köyhtymistä kun "helppo elämä" on vallannut alaa. Ihmisen kuuluu kilvoitella henkisesti ja fyysiseti, jotta hän eläisi tasapainoista elämää kehittyäkseen ihmisenä.