perjantai 11. marraskuuta 2011

Juma l asema

Miten sille asemalle pääsee? Miten sen aseman saavuttaa, ettei pure hallin haukku, eikä mene palvonta paikka väärinkäytöksiäkään tehden? Voisi määrätä ja määrittää mitä muut saa ajatella, saatikka tehdä. Itse voisi tehdä jonkun muun nimissä hurjia juttuja ja kokeiluja ilman todellisuuspohjaa sekä syytettä saamatta. Ja liksa olisi hyvä: riittäisi asumiseen, elämiseen, jopa lomailemiseen ja eläkkeen kartuttamiseen.

Voi minua poloista kun en tuota nuorena ymmärtänyt, asiakseni ajatellut. Vaan työtäni nyt teen sydämellä en povitaskulla, rahasta pullottavalla. Tekoni harkitsen ja niistä vastaan ihan itse. Muita en määräile, en määrittele vaan heitä kuuntelen. Eläke ei kartu, lomatkaan eivät juokse. Työkään ei mitään tekemättä tule minun luokse.

Voi tätä hulluutta, pienyrittäjän vapautta. Itse saan todeta, omalla päällä ajatella. Käyttää elämässä saamaani oppia, ilman mitään knoppeja, tieteen teko viisautta.

torstai 15. syyskuuta 2011

Lain valmistelu

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että myös vaihtoehtoishoitajat on saatava valvonnan piiriin. Lakiesitystä on hiottu jo vuosia luontaisterapeuttien kattojärjestön ja eri virkamiesten välillä. Edelleenkin lähtöarvo on se, että koululääketiede monopoliasemastaan saisi määritellä ja valvoa kaikki muut tavat hoitaa ihmistä.

Miten se muuten onnistuisikaan näiden lakiesitysten pohjalta mitä on jo tehty.Kun ajatellaan esimerkiksi kohtaa, jossa sanotaan että lääkärin pitäisi tietää kaikki asiakkaalle tehtävät hoidot. Luonnonlääketieteen opiskelijoilta edellytetään, että he opiskelevat koululääketiedettä, jotta he tietäisivät asiakkaansa saamista diagnooseista ja hoidoista; samalla ajatuksena kenties on se, että osaisimme kirjoittaa hoidoistamme lääkärin ymmärrettävään muotoon. Luonnonlääketiede tarkastelee ihmistä kokonaisuutena eikä vain yhtä osaa ihmisestä. On vaikeaa selittää vain ihmisen maksasta ottamatta huomioon kaikkea muuta mihin se liittyy. Ja toisinpäin: kun ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti niin silloin mennään perimmäisiin syihin, jossa maksa oirehtii jostain syystä, eikä se ole sairaus vaan oire. Koululääketieteen edustajan ei tarvitse opiskella luonnonlääketieteen käyttämää termistöä ja ideologiaa. Jargoniksi luontaisterapeutin raportit lääkäreille jäisivät.

Miten sitten löytää yhteinen kieli, jos toinen puhuu vain aidan seipäästä ja toinen ottaa huomioon aidan lisäksi ympäristön jossa se on ja mitä tarkoitusta varten.

Jos joskus teemme yhteistyötä niin se pakottaa lääkärit opiskelemaan ihmistä kokonaisvaltaisesti tai hyväksymään sen etteivät he voi monopolisoida asemaansa vaan heidänkin on tehtävä työtäänsä luottaen toisten ammattitaitoon.

tiistai 16. elokuuta 2011

Efe driini

FDA has concluded that dietary supplements containing ephedrine alkaloids pose a risk of serious adverse events including heart attack, stroke, and death and that these risks are unreasonable in light of any benefits that may result from the use of these products under their labeled conditions of use or under ordinary conditions of use if the labeling is silent.

http://www.fda.gov/Safety/Recalls/ucm265881.htm

Lääkärin ohjeella saat antaa efedriiniä alle 2-vuotiaalle, sitä vanhemmalla ei tarvitse lääkärin ohjettakaan olla käytettäessä mukana.

http://www.leiras.fi/files/101611.pdf

Eli efedriini on huumausaineeksi luokiteltava aine, kuten kofeiini ja morfiinikin. Mutta kuka ja milloin antaa luvan käyttää noita aineita tekee niistä vaarattomia sekä luvallisia aineita? Tai mitä tarkoitusta varten ja kenen toimesta sitä sisältävä "lääke" on tehty, se määrittelee vaarallisuuden?

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Mieli Valtaa

Mielen vallatessa maailman syntyy kilpailua, pelkoa, nautinnon hakua. Elämme mielen aikakautta. Järki ja tieto on nostettu määräämään tekoja. Kuten olemme todenneet, että ilman sydämen tunnetta ne ovat aika tyhmiä ja raakoja. Saavat ihmisen tekemään mielivaltaisia tekoja. Ja ilmapiirissä, jossa kukoistaa kilpailu, ahneus, kateus ja pelko nämä mielivaltaiset teot mahdollistuvat. Pahuudellisimmillaan niiden tekijä kokee itsensä sankariksi...

Perusteluksi mielen vallalle sanotaan, että tunne johtaa harhaan. Vain tieto on oikeaa. Täysin mielivaltaista! Kuitenkin jokaisessa ihmisen päätöksessä on mukana myös tunne. Halu vallasta, elämän ja toisten hallitsemisesta, pään johtaessa ihmistä. Sanojen kuvatessa tarkoitusta. Tunne on myös antautuessa sanattomaan viisauteen, tunne rakkaudesta.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Sika influenssa

Virallisella taholla Euroopassa on päädytty siihen, että sikainfluenssarokote lisäsi narkolepsia-tapauksia varsinkin Suomessa ja Ruotsissa. Selityksessä mainitaan, että mukana täytyy olla perinnöllinen tekijä ja sitten joku infektio. Tämä selitys toi mieleeni lasten diabeteksen, jonka lisääntymistä on selitetty samalla mallilla: rokote + perimä + joku infektio ja oma keho tuhoaa betasoluja haimassa.

Suomessa on vahva tuberkuliininen perimä homeopatian mukaan. Tuberkuliiniseen perimään kuuluu allergiat, astma, sydän- ja verisuonisairaudet sekä diabetes....
Luonnonlääketieteessä meillä räjähdysmäisesti lisääntyneen lasten diabeteksen selitykseen on otettu mukaan myös maidon valkuainen, joka pilkotun (homogenoidun) rasvan mukana imeytyy suoraan verenkiertoon, jossa immuunipuolustus käsittelee sitä ulkopuolisena, vieraana aineena, joka on tuhottava. Maidon valkuaisen rakenne muistuttaa näitä jo mainittuja beta-soluja...

Mitä ajatuksia tämä uutinen sitten tuo mieleen siitä miten hyvin koululääketieteen puolella ymmärretään ihmisen kehon toimintaa. Tai halutaan ymmärtää kun kyseessä on isot rahat...

Marja metsässä

Naureskelin 12-vuotiaan touhuja ollessamme poimimassa vadelmia vanhalta hakkuuaukealta. Hän valitteli epätasaista maastoa, janoa. Erityisen kuoppaisen ja oksaisen marjakon luona hän sanoi minulle, että tuolla on paljon marjoja, minun pitäisi mennä noukkimaan ne. Kysyin, että miksei hän itse käy noukkimassa niitä isoja vadelmia. Hän ei mennyt koska siellä oli niin paljon kuoppia, hankalaa kulkea.

Noukkiessani niitä suuria marjoja hankalasta maastosta jäin pohtimaan ihmisen luonnetta. Kuinka usein iästä riippumatta jätämme tilaisuuden hyvään käyttämättä, koska pidämme maastoa liian hankalana. Emme viitsi, jaksa tai kehtaa..Ja kun toinen sitten käyttääkin sen tilaisuuden hyväkseen, niin valitamme hänen hyvää onneaan, unohtaen kuopat ja risut, joista hänen on täytynyt selvitä.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Tieteellinen tutkimus

Olen innostunut tutkailemaan erilaisia tutkimuksia, tieteellisiä tietenkin. Olen sitä mieltä, että tieto lisää vapautta ajatella ja päättää itsenäisesti. Alkutuskan jälkeen; sen tunteen, että ei halua tietää, koska kohta ei pysty nauttimaan mistään, täytyy pelätä kaikkea, tulee hauskempi vaihe. Oppiminen itsessään on jo hauskaa, sen lisäksi tutkimusten lukeminen on viihdyttävää.

Niitä lukiessa mietiskelee tekijöitten vaikuttumia, sekä tavoitteita. Huvittavinta on se kun on tehty tutkimus, joka kumoaa vallassa olevaa käytäntöä. Siitä aletaan myös puhua julkisesti paljon. Vallassa olevat eivät voi kasvojensa menettämisen pelosta myöntää virhettään vaan he alkavat rahoittaa ja suoltaa uusia tutkimustuloksia, väitteitä sekä markkinointia, kuvaansa kiillottaakseen?

Näin on rokotteiden kohdalla. Luonnollisen ruuan kohdalla; teolliset valmisteet, margariini, maitotuotteet... Yleensäkin kaikessa sellaisessa, jossa teollisuudella pyörii suuret rahat.

Nyt on muun muassa "löydetty", että kolesterolilla on yhteyttä antibiottiresistanttiin kantaan Helico-bakteeria, jonka on jo päätetty olevan monen vakavan tilan syy.
http://www.asm.org/index.php/news-room/jt0611b.html?title=Cholesterol+Boosts+Antibiotic+Resistance+in+H.+pylori

Luontaisterapeuttia kiinnostaa eniten se mikä altistaa ihmisen juuri tälle tulehdukselle...

Näistä tutkimuksista: ihmisellä on mahdollisuus löytää kaikkiin mielipiteisiinsä todisteita. Tutkimuksen lopputulos on jo sen asettamisessa...