Karnevaalitunnelma vuosien kokemuksena tahtoo syrjäyttää pessimistisen olon.
On syytäkin aina välillä jättää uutiset lukematta, tiliotteensa selaamatta ja piilottaa laskut serpentiinien alle. Nollata ajatukset ja unohtaa huolet. Nauttia siitä, että on vielä tässä, elämässä. Loppujen lopuksi ovat kaikki muutoksen mahdollisuudet jokaisella elävällä aina läsnä.
On hetki nauttia mahlan virtaamisesta, lehtien puhkeamisesta. Seksuaalisuudesta ja elämän rytmistä.
Rummut pärisköön ja torvet soikoon!
Ajatuksia sekä huomioita maailmasta äitinä, isoäitinä, tyttärenä, puolisona, homeopaattina, vyöhyketerapeuttina ja elämästään kiitollisena ihmisenä.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Onko enää vaihtoehtoja?
On masentavaa huomata kuinka paljon Suomessakin on vielä johdateltavia ihmisiä. Ihmiset eivät halua/viitsi/osaa/uskalla itse ajatella? Suurta viisautta näyttää olevan jonkun hokeman toistaminen tarkistamatta sen taustoja.
Ja kuinka pelätään ottaa itse vastuuta omista tekemisistään puhumattakaan omasta elämästään.
Arvostelemisen kulttuuri meillä on vahva. Kun sitten perää niitä parempia tekoja arvostelijoilta, niin tulee hiljaisuus.
Loppujen lopuksi yksi ihminen voi olla tyytyväinen siihen, että on elänyt omien vakaumustensa, ajatustensa mukaisesti. Vaikkei maailmaa pysty muuttamaankaan, saatikka vallalla olevaa uskomusta.
On vain tullut aika jolloin se on aina vain vaikeampaa koska vaihtoehdot valita vähenevät. Geenimanipuloidut kasvit valtaavat elintilan, leviävät ihmisen levittämättäkin. Luonnolliset vaihtoehdot hoitaa itseä loppuvat asetusten ja lakien myötä kun raha, ahneus ja tyhmyys ovat saaneet vallan.
Toivottavasti saamme muutoksen aikaan ennen kuin ihmiskunnan polulla ei enää ole sivuhaaroja vaan se kulkee väistämättömään tuhoonsa.

perjantai 14. helmikuuta 2014
Sikamaista influenssa propagandaa
Propaganda-sota on käynnissä. Lehtien otsikoissa ja radion uutisissa hehkutellaan sikainfluenssaan kuolleiden määrillä (kourallinen). Samalla unohdetaan kertoa, että tavalliseen influenssaan kuolee vuosittain kymmeniä ihmisiä. Huolimatta siitä, että heidät on rokotettu. Tai juuri sen takia.
Näissä rokotteiden lobbaus-kirjoituksissa osataan myös vääntää asiat media-seksikkäiksi kauhuskenaarioiksi. Uutisen tekstissä ei kerrota moniko uhreista on säännöllisesti rokotettu, muistetaan kuitenkin mainita joukossa olleet rokottamattomat.
Kun pelottelu on sitten saanut joitakin ottamaan rokotteen, tehdään siitä näyttävä uutinen kuinka ihmiset ovat lähteneet ottamaan rokotetta. Tämä uutinen vain siksi jotta saataisiin aikaan laumassa käyttäytyminen. Se onkin tehokkaimpia ilmiöitä myydä mitä vain ihmisille, ja lääketehtaat ovat eksperttejä sen hyödyntämisessä!
Entä jos koko alkupäätelmä ihmisen immuuniteetista on täysin väärä? Silloin koko rokoteteollisuuden luoma rahasampo perustuu bluffille.
Tutkimuksia influenssa-rokotteiden tehosta löytyy, niitä ei kuitenkaan mediassa juuri siteerata. Loppupäätelmänä niissä on, että rokote ei suojaa influenssalta - siihen tehtaan puolelta annettu selitys: ei sisällä juuri siltä virukselta suojaavaa osaa. Influenssa-rokote ei edes lievennä influenssan oireita.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0264410X13015946
http://gaia-health.com/gaia-blog/2013-06-02/flu-vax-causes-5-5-times-more-respiratory-infections/
Rokottaminen on ollut puoskarointia alusta asti. Edelleenkään ei täysin tiedetä kuinka ihmisen immuunipuolustus toimii ja miksi se toisilla toimii ja toisilla ei. Rokote on keinotekoinen tuote, joka sisältää monia myrkyllisiä ja haitallisia osioita, ja ohjaa immunipuolustusta ennustamattomalla tavalla.
https://sites.google.com/site/luontaisterapia/Home/rokotuksista

maanantai 20. tammikuuta 2014
Narsismi vs. monipersoonallisuus
Ihmisen mieli on kekseliäs piilottaessaan totuutta itseltä. Piilo toimii suojana tuhoutumiselta. Mitä sitten tuhoutuisi mikäli totuus paljastuisi? Ihmisen luoma illuusio elämästä ja itsestä.
Illuusiot ovat tärkeitä lapsuudessa kun ihminen opettelee maailman tavoille ja on herkkä tuholle. Aikuisuus on noiden illuusioiden läpi näkemistä.
Itse asiassa tässä blogissa haluan kirjoittaa kahdesta suuresta toistaan muistuttavasta, mutta täysin erilaisesta illuusiosta. Ne molemmat kehittyvät varhaislapsuuden julmien kokemusten seurauksena. Toinen on narsismi, toinen on monipersoonallisuus.
Narsismissa ihminen on luonut omnipotenttisen kuvan itsestään hylkäämiskokemustensa seurauksena. Pieni lapsi on riippuvainen vanhemmistaan niin fyysisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin. Vanhemmat antavat raamit lapsen minäkuvan kehittymiselle - kuinka todenmukainen tuosta kuvasta voi tulla. Narsisti luo kuvitelman täydellisestä persoonasta, hän on jumalasta seuraava täydellisyydessään. Tästä asemasta hän sitten pyrkii ohjailemaan elämää ympärillään. Narsisti on hyvä näyttelijä, rooleja voi olla useitakin, mutta vain yksi persoona.
Monipersoonallisella on ollut monta traumaattista kokemusta, joissa hän on ollut tuhoutua, kuolla. Selviytyäkseen lapsen on täytynyt luoda itselleen aina uusi persoona. Monesti noiden persoonien piirteet noudattelevat arkkityyppien kuvaa. Hänellä on vuorollaan vain yksi persoona käytössä, eikä nämä persoonat ole missään yhteydessä toisiinsa. Tuhoava arkkityyppi tulee esille silloin kun hän on paljastumassa itselleen. Silloin hän pyrkii tuhoamaan minäänsä uhkaavan ihmisen. Mikäli hän paljastuisi itselleen, hänelle aukeaisi niin paljon asioita kokemuksistaan ja itsestään, että hän tuhoutuisi. Monipersoonainen ihminen voi olla eri elämänvaiheissa hyvinkin erilainen persoona. Monesti persoona vaihtuu elämänkaaren kriisivaiheissa tai yllättävän kriisin aikana.
Narsisti on kuitenkin aina narsisti.

maanantai 6. tammikuuta 2014
Ikä kausia
Luokittelusta, analysoimisesta ja vertailusta irrottautuminen on osa ihmisen kasvua. Laskettuaan irti alkaa nähdä kaikki värit sävyineen olemassa olevina asioina, ilman hyötyä ja merkitystä. Paradoksaalista on että luopuessaan itsensä määrittelystä ja itselleen vaatimuksista tulee yksilöksi. Saavuttaa sen jota on siihen asti hakenut ja kaivannut.
Siihen päästäkseen on ihmisen elettävä tarpeeksi kauan. Rehellisenä itselleen, avoimena tulevaisuudelle ja läsnäolevalle. Lapsena ei ole tarpeeksi näkemystä, kokemusta ja kykyä tähän. Nuorena elää kaikkitietävyyden illuusiossa. Keski-ikä menee saavuttamisen kiireessä. Kiireen loppuessa ymmärrettyään lopullisuuden alkaa luopuminen. Keveneminen, keskittyminen. Keskeltään eläminen.
Yhteiskuntamme elää vielä nuoruus-vaihetta. Elämän vaihetta jolloin kuolemattomuudessaan ja kaikkivoipaisuudessaan se pystyy tuhoamaan kaiken.

perjantai 15. marraskuuta 2013
Päätön taistelu
On suorastaan surkuhupaisaa seurata mitä lääketieteen lanseeraamista hypoteeseista on seurannut ja on seuraamassa. Pääoletuksena on, että ihminen on täydellinen (kone?) silloin kun hänessä ei ole mitään vikaa, sairautta, tautia tai vammaa. Siitä taas seuraa tuotekehittelyä poistamaan keinolla millä hyvänsä näitä epätäydellisyyksiä ihmisestä.
Vaan ihminen on täydellinen sellaisena kuin hän on. Kaikilla sairauksilla, vammoilla ja taudeilla on merkityksensä. Myös niillä lääketieteen hoitojen aiheuttamilla seurauksilla. Ensiksi on kysyttävä miksi ihmisellä on joku sairaus - mitä korjaamaan se on kehittynyt? Toiseksi voi kysyä onko tällä taudilla enää tehtävää vai voiko ihminen jo luopua siitä? Mikäli hän on valmis luopumaan, on hoitamisessakin mieltä ja mahdollisuus auttaa ihmistä paranemaan.
Ihmisen mielikuvituksella ei ole rajoja pyrkimyksissään. Kun lääketieteessä tavoite on asetettu alkaa vimmattu tuotekehittely. On kiire ensimmäisenä keksiä ratkaisu ja olla ensimmäisenä julkaisemassa sitä vaikka ei olisi ymmärrystä miksi ja mitä on tapahtunut ja mihin nämä tapahtumat mahdollisesti johtaa. Ensiksi tullut saa mainetta ja rahaa.
Lääketiede käy kaikenaikaa taistelua, jotta ihmiset voisivat elää täydellisinä täydellistä (koneen?) elämää. Taistellaan influenssaa, syöpää, aliravitsemusta, saasteita jne. vastaan. Taistelu on glorioitu ja taistelun voittanut vasta sankari onkin. Häntä käytetään innoittamaan muitakin taisteluun. Taisteluun niillä aseilla, joita hänelle tarjotaan. Hinnalla ei ole väliä, tärkeintä on se määrittelemätön täydellinen elämä ja voitto.
Elämässä tärkein voitto on ihmisen voitto omista ominaisuuksistaan. Kaikki lähtee näkemisestä, oivaltamisesta ja hyväksymisestä. Sen jälkeen haltuun ottamisesta. Tämä taistelu käydään ihmisessä itsessään tahdon ja pyrkimyksen avulla.

tiistai 22. lokakuuta 2013
Lobbaamisesta
Lobbaus on tätä päivää laajemmin kuin moni ensin tulee ajatelleeksi. Lobbaaminen itsessään on jonkin asian julki tuomista ja edistämistä. Sinänsä hyvä asia. Mutta sitäkin voidaan käyttää monenlaisiin tarkoituksiin.
Haluaisin kiinnittää huomiota siihen kuinka erilaisia hokemia on lobattu edistämään yleensä teollisuuden tai vallassa olevan instanssin tarpeita."Emme voi enää palata entisiin aikoihin/tapoihin" Miten niin ei voida?
"Sivuoire", alkujaan se on merkinnyt vaikutusta jota ei ole haettu lääkkeellä. Tänä päivänä se on lobattu sellaisilla merkityksillä kuin harvinainen, vain joillakin esiintyvä (lääkkeen ottaja on poikkeava - joten lääkkeen tekijä ei ole vastuussa tästä oireesta). Niin sanottu "sivuoire" on aina lääkkeen aiheuttama reaktio, joka osoittaa sen kehittelijöiden tietämättömyyttä kokonaisuuksista. Nykyään "sivuoireen" sävy on muuttumassa negatiivisesta neutraaliin, koska lääketeollisuus on keksinyt hyödyntää näitä "sivuoireita" mm. markkinoimalla samaa ainetta eri tuotenimellä eri vaivan hoitoon kuin sitä on alunperin kehitelty.
Yhtä kaikki, koululääketieteen lääkkeet perustuvat myrkkyvaikutukseen. Eivät kehon vahvistamiseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)