Odottelin keväällä tuleeko kurkipari, jota olen muutaman vuoden seurannut ilolla. Maailma on levoton ja vaarallinen paikka niinkin isolle linnulle. Jossain päin niitä ammutaan, koska ihminen ei pidä kurjesta, toisaalla ne saattavat joutua sodan keskelle.
Tuttu pari tuli ja aloitti tanssahtelunsa ja huutelunsa lähipellolla. Pari päivää Suomessa on vallinnut pohjoinen ilmavirtaus kovine, kylmine, puuskissa tulevine tuulineen. Aamupäivällä säpsähdimme kovaa räsähdystä ja valojen väläystä. Näin yhden kurjen lentävän pois päin. Sen puoliso oli osunut sähköjohtoihin, saanut nopean lopun.
Tapahtuma on saanut miettimään monia asioita, ihmisen luonnetta. Minkä kokee itselleen merkitykselliseksi, sitä ajattelee eri lailla kuin muita asioita. Tutun kurjen kuolema surettaa...koska jokin siinä osuu kipukohtaan itsessä. Mitä tuoreempi arpi sen kovempana kipu tuntuu.
Kurjet luovat parisuhteen nuoruusvuosiensa aikana, jakavat muutot, poikasten kasvatuksen yhdessä. Muistuttavat niissä suhteissa ihmistä, omaa elämää, että lintupuolison kuoleman ajattelu koskettaa enemmän kuin jonkun muun eläimen kuolema.
Myöhemmin tänään kävi eloon jäänyt kurki lentämässä lenkin huudellen puolisonsa ruumiin yltä. Nyt raadonsyöjä linnut ovat jo havainneet sen: varikset ja korpit ovat löytäneet kuolleen kurjen raadon. Nimeämällä eri sanoilla ihminen luo mielikuvia; vainaja antaa kuvan, että kuolleella on ollut oma elämä. Raato on vain jätettä. Ihminen etäännyttää itsensä tapahtumista. Pahimmillaan esineellistää toisen ihmisen voidakseen tappaa tai kohdella häntä kaltoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti