Elämänoppia dekkarista

Olen lueskellut dekkareita ajan kuluksi, talvella ei ole juuri kuin lumitöitä ja lämmityspuiden, joita olen kerännyt omalta tontilta (viimeksi lumen ja tuulen katkoman 20 m korkean kuusen latvan) pilkkomista.

Käsiini on osunut maailmanpolitiikkaa käsitteleviä dekkareita. Samaan aikaan kuunnellessa uutisia tulee mieleen kuinka paljon ne kuitenkaan ovat fiktiivisiä. Vastakkainasettelu, voimien mittely, hengissä säilyminen ovat teemoja niissä. Kun seuraa uutisointia niin idästä kuin lännestä, on pakko ihmetellä koska ihmiset/päättäjät kasvavat aikuiseksi, ymmärtävät vastuunsa elämästä.

Itselläni on lapsia ja lastenlapsia, joissa näen elämänvaiheita, joita olen elänyt. Luulen ymmärtäväni kuinka eri elämämme vaiheet vaikuttavat eri ikäisten päätöksissä. En kuitenkaan ymmärrä nyt, enkä puoli vuosisataa sitten ymmärtänyt, kaksinaismoralismia. Minulla on ollut vaikea antaa myönnytyksiä yli oman moraalini ja etiikkani - tärkeintä on elää sovussa itsensä kanssa. Eli omien elämänarvojensa mukaan eläminen. En voi omilla toimillani tuhota muiden mahdollisuuksia elää. Tämä yltää mahdollisuuksieni mukaan myös eläimiin. Kun tuotan ruokaani, on se tehtävä luontoa, eläimiä kunnioittaen. 

Politiikassa joutuu tekemään kompromisseja ja ostamaan itseä hyödyttäviä päätöksiä. Minusta ei olisi politiikoksi. Voisiko asioita hoitaa tekemättä kauppaa omilla arvoillaan?

Valmiiksi viitoitettu

Elämässä tulee aikoja jolloin ei tiedä mitä tehdä, mihin päin pyrkiä elämässään.

Kulkee kuin sakeassa sumussa kun ympäristö ei tarjoa katseelle kiinnekohtaa. 

Viittoina kulkusuunnalle toimii jo luodut raamit sekä vastuut elämässä.

Mutta poiketako valmiiksi viitoiteltulta tieltä?  Poiketako kun lapset ovat omillaan

tai kun menettää työpaikkansa, terveytensä tai puolisonsa, jonka kanssa on jakanut

elämänsä.

Itselläni kuluneet pari vuotta ovat olleet erittäin haasteellisia. Ensin puolisoni oli kuolla ja valmistauduin pärjäämään jollakin lailla yksin. Sitten hän saikin määrittelemättömän jatkoajan elämälleen - palatako vanhaan suunnitelmaan vai ymmärtääkö itsensä uudella lailla. Sitten oma terveyteni alkoi pettää rankan elämän: 4 lasta kuudessa vuodessa, fyysisesti raskaita töitä parikymppisestä alkaen, puolisoni jatkuvat sairaalareissut ambulanssilla, seurauksena. Turvauduin julkiseen terveyden huoltoon, josta apu tuli 13 kuukautta hakemisen jälkeen eli en enää uskonut sieltä apua saavani vaan suunnittelin miten pärjään jatkossa. "Pisteenä iin päälle" verottaja vaati kuittini viime vuodelta nähtäväkseen. Voimavarojeni ollessa vähissä en pystynyt puolustautumaan vaan sain lisäveroja, joita maksoin vähistä säästöistäni.

Naiset suvuissani, niin isän kuin äitinikin puolelta, ovat olleet vahvoja ja kantaneet vastuunsa.

Veren perintö vai epigeenit ovat kannatelleet minua eteenpäin. Vaan pitäisikö poiketa

viitoitetulta  tieltä?

Elämän arvo

Elämän arvo määritellään mielessä. Se on toisen tai oman mielen luoma kuvitus. Arvo lasketaan yhteiskunnan taholta rahassa, abstraktimpana käsitteenä se on tunnepohjainen arvo. Joka tapauksessa se on ulkopuolisen määritelmä. Entä jos ihminen itse kokee ettei hänen elämällään ole arvoa?

Armokuolema on rikokseksi laissamme määritelty. Paitsi eläinten kohdalla, jolloin sen tekemättä jättäminen on rikos. Toki tänä päivänä tappamisen saa kuka vaan tehdä kituvalle eläimelle. Mutta kaiken muun kohdalla on käytettävä ammatti-ihmistä, joka kirjaa tapahtumat tarkasti ylös ettei kukaan joutuisi syytteeseen tappamisesta tai kiduttamisesta.

Sodassa kuitenkin tapetaan ja kidutetaan. Kidutus on kansainvälisten säädösten mukaan laitonta, ja siitä voi joutua oikeuteen. Jos joku myöhemmin vie tapauksen oikeuteen. Sota on tappamista. Sitä ajatellaan sotilaiden pelinä, jossa parempi pelaaja voittaa. 

Sotilaiden tappaessa toisiaan kärsivät kaikki: ihmiset, eläimet, luonto. Arvot murskataan, etiikka ja moraali unohdetaan. Sen joka puolustautuu katsotaan olevan oikeassa ja hyökkääjän väärässä. Vaikka arkielämässä yhä ihannoidaan vahvoja ihmisiä, jotka raivaavat tiensä ja ottavat omansa.

Hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, eikä pahaa ilman hyvää. Sota johtaa uudistuksiin, kasvattaa kansantaloutta, joka vaikuttaa hyvinvointiin. Toisaalta mitä tahansa uudistuksia tehtäessä joku aina kokee vääryyttä.

Yksilönä kokemus on hyvää tai pahaa luova riippuen näkökulmasta ja siitä miten ihminen haluaa siihen suhtautua. Suhtautumisemme vaikuttaa suoraan terveyteemme.