Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. maaliskuuta 2026

Luokittelu hämärtää ymmärrystä

 Luokittelu kuuluu ihmiseen. Sen avulla on tehty asioita ja ilmiöitä käsiteltävimmäksi. Luokitellessa kerätään samankaltaisia asioita tietyillä säännöillä saman otsikon alle. Luodaan kaava tai säännöstö jonka avulla luokitellaan. 

Se kuitenkin aina rajaa jotakin pois. Koskaan ei nähdä ilmiöitä ja asioita kokonaisuuksina.

Ihmiseen kuuluu myös jako hyödyllisiin ja hyödyttömiin, ystäviin ja vihollisiin - ihmisen näkökulmasta.

Luokitteluun liittyy myös tunnelataus, joka hämärtää todellisuuden tajua. Tästä seuraa väistämättä jako hyödyllisiin/hyödyttömiin, ystäviin/vihollisiin. 

Mitä jos tänään huomaisit tämän ja ymmärtäisit enemmän?

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Syyllisyydellä ohjailtuja

Sitä käyttää niin vanhemmat kasvatuksessaan kuin oman maan ja muiden maiden päättäjät puheissaan. Mitä jos tunnistaisimme sen kun meitä manipuloidaan syyllistämisellä? Emmekä antaisi sen enää vaikuttaa? Alusta asti, kunhan ensin tunnistamme kuinka syyllistäminen tapahtuu ja milloin. 

Sitä tapahtuu perheistä valtiotasolle. Muutos olisi iso. Ja menisikö se parhaaseen suuntaan? Yrittämättä ei tiedä. Ensin olisi tunnistettava ilmiö joka päiväisessä elämässämme. Tunnistamiseen vaaditaan huomaaminen, ja se tapahtuu olemalla läsnä itsessään sekä omassa elämässään. Syyllistämättä muita siitä keitä olemme, mitä ajattelemme sekä teemme.

Huumorilla ja myötätunnolla se on helpompaa...


torstai 26. kesäkuuta 2025

Monopoli

Ihminen, käyttäjä menettää "kuningas asemansa" kun yritys tai instanssi saa alueella monopoliaseman. Silloin toiminta ja rahoitus määräytyy yrityksen/instanssin tarpeista, ei yksittäisen ihmisen.  Näin on pienemmän ja suuremmankin tekijän kohdalla. 

Vastaanottoni on Lahdessa. Pari kevättä sitten näyteikkunaan ilmestyi reikä. Taloyhtiö tilasi paikalliselta lasifirmalta, jolla on seudulla monopoliasema, uuden näyteikkunan asennuksineen. Suuren kokonsa vuoksi ikkunaa ei tavallisilla konsteilla vaihdetakaan. Tämän firman asentajillakin vanha ikkuna särkyi irrotettaessa. Särkyneen ikkunan lasinsirut jätettiin kadulle ja ikkunan väliin. "Uusi" asennettu ikkuna oli valmiiksi likainen, myös sisäpuolelta. Asentajat nostivat uuden ikkunan paikoilleen pesemättä, poistamatta lasinsiruja välistä ja kadulta. Tällä kertaa en ottanut firmaan, josta ikkuna oli yhteyttä.  Likainen ikkuna muistuttaa minua päivittäin yrittäjän työn laadusta.

                                                                                                                                      

Samainen yritys aikoinaan teki silloisen kotini olohuoneen ulkoikkunaan uudet puitteet. Talo oli rakennettu 40- luvulla kuten talo, jossa vastaanottonikin sijaitsee. Vein ikkunan puitteineen yritykseen ja huomautin vastaanottajalle, että ikkuna on paikalla rakennettu, siksi mitat kannattaisi ottaa ikkunasta. No, ikkuna tuli; se oli oikaistu ristimittaan. Otin yritykseen yhteyttä, sieltä vain voivoteltiin ja sanottiin ongelman olevan minun. Kun otin kuluttaja-asiamieheen yhteyttä, hänen mielestään firma oli toiminut väärin. Ilmoitin tästä lasifirmaan niin sieltä tuli mies ja veti rimat pahimpien rakojen kohdalle ettei lumi sada sisään.

Monopoliasema tekee ylimieliseksi...

lauantai 22. helmikuuta 2025

Muuttuva maailma, mutta entä ihminen?

Sosiaalisen median sääntöjen muuttuessa voi valtavirrasta poikkeavakin mielipide päästä julkisuuteen. Vastakkainasettelu ja erilailla ajattelevien mustamaalaaminen on tavanomaista kaikissa piireissä. Samoin ns. luontaislääketieteen puolella. Sellaista vierastan. Haluan elää rauhassa ja päättää itse miten minua, aikaisemmin myös alaikäisiä lapsiani, hoidetaan. Kun yhteiskunta muuttuu holhoavaksi (ymmärrän että heikompia pitää auttaa), silloin ahdistun ja kun tarpeeksi ahdistetaan, olen valmis "nousemaan barrikaadeille". Olen sitä tehnytkin, vielä kun pystyi sitä tekemään. Olisiko nyt taas aika saada äänensä kuuluville?

Ihmisen hyvinvointi lähtee juurista alkaen eli ravinnosta lähtien. Se tulisi tuottaa mahdollisimman luonnon mukaisesti ja muita eläviä kunnioittaen: kierrätystalous.. Teho-sana, tehokas saa minut "varpailleen". Yleensä se tarkoittaa keinotekoisesti tehtyä tai geenejä manipuloivaa, vain ihmistä hetkellisesti hyödyttävää. Kun ihminen kuvittelee hallitsevansa luontoa ja nostaa itsensä muita luotuja paremmaksi, hän on aina väärässä. Yleensä se vaatii vuosia tai vuosikymmeniä, että sellainen ylimielisyys alkaa näkyä.. Ilmastonmuutos...mihin yhden lajin viljellyt puumetsätkin ovat johtaneet? 

Taustalla hyvin usein on myös teollisuus, teollisesti eli massatuotannossa pitää tehdä tulosta. Ja osakkeen omistajat hurraavat...


lauantai 14. joulukuuta 2024

Luonnossa luonnostaan

 Kasvoin retkeilyyn isäni huomassa.

Hän oli oppinut erätaitoja vanhemmiltaan ja vanhemmilta sisaruksiltaan. Sekä itse retkeilemällä yksin tai kaverin kanssa. Hänelle yksin metsässä oleminen ei ollut pelottavaa.

Tärkeimpinä asiana hän painotti luonnon kunnioittamista ja kuuntelemista. Luonnossa piti kulkea aistit avoimina. Isän kanssa oli turvallista kulkea luonnossa minä vuoden tai vuorokauden aikana tahansa. Samalla hän jakoi tietämystään kertoen mitä ja miksi teki. Retkivarusteena meillä oli mitä mukanaan selässän jaksoi kantaa: puukko, pieni kirves, teltta, tulitikut, evästä ja ruuanlaitto- sekä kalastusvälineitä. Nykyajan mukavuuksina oli makuupussi ja muovi teltan päälle. Liikuimme veneellä ja jalkaisin.

Opin hänen kanssaan luottamaan malttiin ja neuvokkuuteen. Maalaisjärkeen. Maalaisjärjellä ja retkeily kokemuksistani johtuen olen seurannut ihmisten välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan surulla ja pelolla. Retkeillessämme isän kanssa periaatteena oli, että kaikki mitä kannettiin metsään tuotiin myös pois. Paitsi ruoan syömisen lopputuotokset; ulosteet ja virtsa, jotka peiteltiin tuottamisen jälkeen. 

Samoilla suuntaviitoilla olen asunut maalla ja hoitanut puutarhaa, käynyt metsästä keräämässä ruokaa, kalastanutkin. Sen verran kerätään, kalastetaan kuin itse (tai perhe) kulutetaankin. Olen käynyt maa- ja metsätalouskouluja oppiakseni tuottamaan myös muille ja saamaan elantoni maasta ja metsästä. Ruokaa isommallekin porukalle tuottaminen voi olla luontoa kunnioittavaa ja kuuntelevaa. Isän oppien mukaan, jos näin ei toimi niin se kostautuu, pahimmassa tapauksessa hengen menona.

 

torstai 8. kesäkuuta 2023

Ihmisenä

Ihmisenä olemisen mysteeri on kiehtonut minua aina. Ainakin niin kauan mistä muistan ajatelleeni eli noin 5 -vuotiaasta. Opin lukemaan 5-vuotiaana. Mutta ennen tuota oivallusta kirjaimista ja sanoista hämmästelin olemustani: miten voin juosta, heilutella jalkojani istuessani, piirtää viivoja, joista tulee kirjaimia, jotka ymmärretään äänteinä.

Alle viisi vuotiaana on kyselyikä. Silloin haemme vastauksia, selitämme itse ja pyydämme muiden selityksiä maailmalle jota havainnoimme kaikilla aisteillamme. Otamme maailman hallintaan fyysisten aistiemme kautta. 

Niille pohjautuu tieteemmekin. Opimme olemaan kyseenalaistamatta, lopetamme kyselemisen. Pohjaamme ymmärryksemme asioille, jotka voidaan selittää. Menetämme taianomaisuuden ja mystiikan näkemästämme maailmasta. Kokeminen kyselemättä leimataan alkukantaiseksi, pakanalliseksi.  Sana joka tieteellisessä ajattelussa on leimattu negaatioilla. Uskonnon vaikutuksesta.

Elämme vaikutelmien, uskomusten varassa. Myös se tieteelliseksi itseään väittävä skeptikko, joka on unohtanut skeptismin määritelmän olla avoin kaikille mahdollisuuksille. Aina uudestaan, väittämättä mitään lopulliseksi totuudeksi.