Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäjänä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäjänä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Kohdennetusti saatavilla

Naamakirja ahdingossaan on muuttunut maksulliseksi. Kun sen salainen tietojen kerääminen on tullut julki ja siitä on käyty oikeuttakin, se muutti toimintatapaansa. Varojen kerääminen tapahtuu nyt julkisesti maksun kautta, ennen se myi keräämiään tietoja kolmansille osapuolille. Joka jatkuu uudessa muodossakin kuukausimaksujen keräämisen lisäksi. Eli poistun kyseisestä kanavasta.

En voi hyväksyä sitä, että kauttani he luvan kanssa keräävät tietoja muista ihmisistä, ja luovat meta-analyyseja. Meta-analyyseja on käytetty jo pitkään päätettäessä mitä myydään ja kenelle; mitä hankitaan/ tehdään myytäväksi ja mitä jätetään pois markkinoinnista ja lopetetaan tuottaminen.

Olen halunnut itse päättää mitä tarvitsen ja milloin. Nyt siirrytään yhä enemmän massatuotantoon, tasapäistetään kuluttajia. On aina vain vaikeampaa päättää omien tarpeiden pohjalta mitä hankkia ja omistaa.

Jatkan yrittäjänä olemista. Naamakirja oli yksi kanava, jota kautta sain tiettäväksi, että toimin. Nyt on taas luotettava puskaradioon, eli tehtävä työnsä hyvin. Vaikka neljännesvuosisata yrittämistä ja oppimista on jo takana niin opiskelen yhä lisää. Tiedon lisäksi, läsnäolo asiakkaalle on tärkeimpiä asioita työssäni; niin on ollut viime vuosituhannella ja tulee jatkossakin olemaan..

maanantai 26. syyskuuta 2022

Työeläke?

 Suunnittelevat yrittäjien eläkemaksujen korottamista työtulo tasolle. 

Olen tähän asti määritellyt itse mikä tulotaso riittää minulle, jotta saan maksetuksi elämiseni ja muut kuluni. Yhteiskunnan sosiaalitukia olen saanut äitiysrahana. Kaiken muun olen rahoittanut itse, jos sen hetkiset tuloni eivät ole riittäneet, olen ottanut lisätöitä. Siivoaminen ja lehdenjako ja niissä tapahtuneet työtekniset muutokset ovat tulleet tutuksi.

Minulla on ollut yrittäjänä elämäntilanne, jossa olisin oikeasti tarvinnut yhteiskunnan sosiaalivaroista tukea. Silloin se minulta evättiin. Kysyin virkailijalta, että jos alan spurguksi, auttaisiko se saamaan lapsille vaatteet ja mahdollisuuden harrastaa. Hän myönsi näin olevan. Onneksi vanhempani olivat elossa ja tukivat mm. ruokakassillisella silloin tällöin nuo muutamat kuukaudet joita tukea tarvitsin. Kunnes sain lisätyöpaikan...

Nyt ulkopuolinen taho alkaisi määrittää mitä minun olisi tienattava, jotta voisin maksaa itselleni standardien mukaista eläkettä. Jotenkin en voi hyväksyä sitä.