Elämänoppia dekkarista

Olen lueskellut dekkareita ajan kuluksi, talvella ei ole juuri kuin lumitöitä ja lämmityspuiden, joita olen kerännyt omalta tontilta (viimeksi lumen ja tuulen katkoman 20 m korkean kuusen latvan) pilkkomista.

Käsiini on osunut maailmanpolitiikkaa käsitteleviä dekkareita. Samaan aikaan kuunnellessa uutisia tulee mieleen kuinka paljon ne kuitenkaan ovat fiktiivisiä. Vastakkainasettelu, voimien mittely, hengissä säilyminen ovat teemoja niissä. Kun seuraa uutisointia niin idästä kuin lännestä, on pakko ihmetellä koska ihmiset/päättäjät kasvavat aikuiseksi, ymmärtävät vastuunsa elämästä.

Itselläni on lapsia ja lastenlapsia, joissa näen elämänvaiheita, joita olen elänyt. Luulen ymmärtäväni kuinka eri elämämme vaiheet vaikuttavat eri ikäisten päätöksissä. En kuitenkaan ymmärrä nyt, enkä puoli vuosisataa sitten ymmärtänyt, kaksinaismoralismia. Minulla on ollut vaikea antaa myönnytyksiä yli oman moraalini ja etiikkani - tärkeintä on elää sovussa itsensä kanssa. Eli omien elämänarvojensa mukaan eläminen. En voi omilla toimillani tuhota muiden mahdollisuuksia elää. Tämä yltää mahdollisuuksieni mukaan myös eläimiin. Kun tuotan ruokaani, on se tehtävä luontoa, eläimiä kunnioittaen. 

Politiikassa joutuu tekemään kompromisseja ja ostamaan itseä hyödyttäviä päätöksiä. Minusta ei olisi politiikoksi. Voisiko asioita hoitaa tekemättä kauppaa omilla arvoillaan?

Luonnossa luonnostaan

 Kasvoin retkeilyyn isäni huomassa.

Hän oli oppinut erätaitoja vanhemmiltaan ja vanhemmilta sisaruksiltaan. Sekä itse retkeilemällä yksin tai kaverin kanssa. Hänelle yksin metsässä oleminen ei ollut pelottavaa.

Tärkeimpinä asiana hän painotti luonnon kunnioittamista ja kuuntelemista. Luonnossa piti kulkea aistit avoimina. Isän kanssa oli turvallista kulkea luonnossa minä vuoden tai vuorokauden aikana tahansa. Samalla hän jakoi tietämystään kertoen mitä ja miksi teki. Retkivarusteena meillä oli mitä mukanaan selässän jaksoi kantaa: puukko, pieni kirves, teltta, tulitikut, evästä ja ruuanlaitto- sekä kalastusvälineitä. Nykyajan mukavuuksina oli makuupussi ja muovi teltan päälle. Liikuimme veneellä ja jalkaisin.

Opin hänen kanssaan luottamaan malttiin ja neuvokkuuteen. Maalaisjärkeen. Maalaisjärjellä ja retkeily kokemuksistani johtuen olen seurannut ihmisten välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan surulla ja pelolla. Retkeillessämme isän kanssa periaatteena oli, että kaikki mitä kannettiin metsään tuotiin myös pois. Paitsi ruoan syömisen lopputuotokset; ulosteet ja virtsa, jotka peiteltiin tuottamisen jälkeen. 

Samoilla suuntaviitoilla olen asunut maalla ja hoitanut puutarhaa, käynyt metsästä keräämässä ruokaa, kalastanutkin. Sen verran kerätään, kalastetaan kuin itse (tai perhe) kulutetaankin. Olen käynyt maa- ja metsätalouskouluja oppiakseni tuottamaan myös muille ja saamaan elantoni maasta ja metsästä. Ruokaa isommallekin porukalle tuottaminen voi olla luontoa kunnioittavaa ja kuuntelevaa. Isän oppien mukaan, jos näin ei toimi niin se kostautuu, pahimmassa tapauksessa hengen menona.

 

Valmiiksi viitoitettu

Elämässä tulee aikoja jolloin ei tiedä mitä tehdä, mihin päin pyrkiä elämässään.

Kulkee kuin sakeassa sumussa kun ympäristö ei tarjoa katseelle kiinnekohtaa. 

Viittoina kulkusuunnalle toimii jo luodut raamit sekä vastuut elämässä.

Mutta poiketako valmiiksi viitoiteltulta tieltä?  Poiketako kun lapset ovat omillaan

tai kun menettää työpaikkansa, terveytensä tai puolisonsa, jonka kanssa on jakanut

elämänsä.

Itselläni kuluneet pari vuotta ovat olleet erittäin haasteellisia. Ensin puolisoni oli kuolla ja valmistauduin pärjäämään jollakin lailla yksin. Sitten hän saikin määrittelemättömän jatkoajan elämälleen - palatako vanhaan suunnitelmaan vai ymmärtääkö itsensä uudella lailla. Sitten oma terveyteni alkoi pettää rankan elämän: 4 lasta kuudessa vuodessa, fyysisesti raskaita töitä parikymppisestä alkaen, puolisoni jatkuvat sairaalareissut ambulanssilla, seurauksena. Turvauduin julkiseen terveyden huoltoon, josta apu tuli 13 kuukautta hakemisen jälkeen eli en enää uskonut sieltä apua saavani vaan suunnittelin miten pärjään jatkossa. "Pisteenä iin päälle" verottaja vaati kuittini viime vuodelta nähtäväkseen. Voimavarojeni ollessa vähissä en pystynyt puolustautumaan vaan sain lisäveroja, joita maksoin vähistä säästöistäni.

Naiset suvuissani, niin isän kuin äitinikin puolelta, ovat olleet vahvoja ja kantaneet vastuunsa.

Veren perintö vai epigeenit ovat kannatelleet minua eteenpäin. Vaan pitäisikö poiketa

viitoitetulta  tieltä?

Perspektiivi

Perspektiivi muuttuu ikääntyessä taaperosta vanhukseksi,

Se muuttuu kokemusten, niin myönteisten kuin vaikeiden myötä. 

Paradoksi: perspektiivin muuttuessa muuttuu kokemus näkemästään.

 

Kohdennetusti saatavilla

Naamakirja ahdingossaan on muuttunut maksulliseksi. Kun sen salainen tietojen kerääminen on tullut julki ja siitä on käyty oikeuttakin, se muutti toimintatapaansa. Varojen kerääminen tapahtuu nyt julkisesti maksun kautta, ennen se myi keräämiään tietoja kolmansille osapuolille. Joka jatkuu uudessa muodossakin kuukausimaksujen keräämisen lisäksi. Eli poistun kyseisestä kanavasta.

En voi hyväksyä sitä, että kauttani he luvan kanssa keräävät tietoja muista ihmisistä, ja luovat meta-analyyseja. Meta-analyyseja on käytetty jo pitkään päätettäessä mitä myydään ja kenelle; mitä hankitaan/ tehdään myytäväksi ja mitä jätetään pois markkinoinnista ja lopetetaan tuottaminen.

Olen halunnut itse päättää mitä tarvitsen ja milloin. Nyt siirrytään yhä enemmän massatuotantoon, tasapäistetään kuluttajia. On aina vain vaikeampaa päättää omien tarpeiden pohjalta mitä hankkia ja omistaa.

Jatkan yrittäjänä olemista. Naamakirja oli yksi kanava, jota kautta sain tiettäväksi, että toimin. Nyt on taas luotettava puskaradioon, eli tehtävä työnsä hyvin. Vaikka neljännesvuosisata yrittämistä ja oppimista on jo takana niin opiskelen yhä lisää. Tiedon lisäksi, läsnäolo asiakkaalle on tärkeimpiä asioita työssäni; niin on ollut viime vuosituhannella ja tulee jatkossakin olemaan..

Ihmisenä

Ihmisenä olemisen mysteeri on kiehtonut minua aina. Ainakin niin kauan mistä muistan ajatelleeni eli noin 5 -vuotiaasta. Opin lukemaan 5-vuotiaana. Mutta ennen tuota oivallusta kirjaimista ja sanoista hämmästelin olemustani: miten voin juosta, heilutella jalkojani istuessani, piirtää viivoja, joista tulee kirjaimia, jotka ymmärretään äänteinä.

Alle viisi vuotiaana on kyselyikä. Silloin haemme vastauksia, selitämme itse ja pyydämme muiden selityksiä maailmalle jota havainnoimme kaikilla aisteillamme. Otamme maailman hallintaan fyysisten aistiemme kautta. 

Niille pohjautuu tieteemmekin. Opimme olemaan kyseenalaistamatta, lopetamme kyselemisen. Pohjaamme ymmärryksemme asioille, jotka voidaan selittää. Menetämme taianomaisuuden ja mystiikan näkemästämme maailmasta. Kokeminen kyselemättä leimataan alkukantaiseksi, pakanalliseksi.  Sana joka tieteellisessä ajattelussa on leimattu negaatioilla. Uskonnon vaikutuksesta.

Elämme vaikutelmien, uskomusten varassa. Myös se tieteelliseksi itseään väittävä skeptikko, joka on unohtanut skeptismin määritelmän olla avoin kaikille mahdollisuuksille. Aina uudestaan, väittämättä mitään lopulliseksi totuudeksi. 

Virtuaali maailma

Tänä päivänä voi kokeilla mitä on elää virtuaalisesti. Päivä päivältä se onnistuu aina vain laajemmin ja eri elämän alueilla.

Väläyttelevät jo, että lääkärikin tulee pian kotiisi - virtuaalisesti. Olen nuoresta asti ollut huolissani itsestäni ja muista kun tekemisen taidot hiipuvat. Olen halunnut oppia elämään luonnossa ja luonnon ehdoilla. Edelleenkään luonnonvoimien armoilla ei pärjää osaamatta luonnossa olemisen perustaitoja. Ilman niitä taitoja, joita partiossa on opetettu: ruuan löytäminen ja ruuan valmistaminen, majoittuminen luonnossa sekä kriisitilanteessa toimiminen.

Viime aikoina olen huomannut vieraantuvani yhä enemmän niistä kuvista, joiden kautta maailmaa nykyään näytetään ja selitetään meille. Kuvitteellisista ja/tai manipuloiduista kuvista. Ennen joku oikeasti satsasi ja riskeerasi itsensä kuvatessaan villiä luontoa, eri kulttuureja ja sotaa; niitä filmejä muut sitten ovat voineet katsoa turvallisesti kotisohvaltaan, mutta ymmärtäen kuvaajien ottamat riskit, ja heidän antamansa aineelliset ja henkiset panoksensa kuvatessaan sellaista mitä jokainen ei voi mennä itse kokemaan ja katsomaan. Ennen myös kuva tarkoitti faktaa, manipuloinnin mahdollisuuksien myötä ei enää ole faktaa. Epäilys on tullut kuvia kohtaan. Mutta myös kaikkea muuta meille näytettyä ja meille kirjoitettua kohtaan.

Vieraantuessaan todellisuudesta, ihminen vieraantuu myös itsestään. Siitä ymmärryksestä mitä on olla ihminen ja elää ihmisenä maailmassa.