torstai 26. kesäkuuta 2025

Monopoli

Ihminen, käyttäjä menettää "kuningas asemansa" kun yritys tai instanssi saa alueella monopoliaseman. Silloin toiminta ja rahoitus määräytyy yrityksen/instanssin tarpeista, ei yksittäisen ihmisen.  Näin on pienemmän ja suuremmankin tekijän kohdalla. 

Vastaanottoni on Lahdessa. Pari kevättä sitten näyteikkunaan ilmestyi reikä. Taloyhtiö tilasi paikalliselta lasifirmalta, jolla on seudulla monopoliasema, uuden näyteikkunan asennuksineen. Suuren kokonsa vuoksi ikkunaa ei tavallisilla konsteilla vaihdetakaan. Tämän firman asentajillakin vanha ikkuna särkyi irrotettaessa. Särkyneen ikkunan lasinsirut jätettiin kadulle ja ikkunan väliin. "Uusi" asennettu ikkuna oli valmiiksi likainen, myös sisäpuolelta. Asentajat nostivat uuden ikkunan paikoilleen pesemättä, poistamatta lasinsiruja välistä ja kadulta. Tällä kertaa en ottanut firmaan, josta ikkuna oli yhteyttä.  Likainen ikkuna muistuttaa minua päivittäin yrittäjän työn laadusta.

                                                                                                                                      

Samainen yritys aikoinaan teki silloisen kotini olohuoneen ulkoikkunaan uudet puitteet. Talo oli rakennettu 40- luvulla kuten talo, jossa vastaanottonikin sijaitsee. Vein ikkunan puitteineen yritykseen ja huomautin vastaanottajalle, että ikkuna on paikalla rakennettu, siksi mitat kannattaisi ottaa ikkunasta. No, ikkuna tuli; se oli oikaistu ristimittaan. Otin yritykseen yhteyttä, sieltä vain voivoteltiin ja sanottiin ongelman olevan minun. Kun otin kuluttaja-asiamieheen yhteyttä, hänen mielestään firma oli toiminut väärin. Ilmoitin tästä lasifirmaan niin sieltä tuli mies ja veti rimat pahimpien rakojen kohdalle ettei lumi sada sisään.

Monopoliasema tekee ylimieliseksi...

maanantai 9. kesäkuuta 2025

Heikoimpia käytetään hyväksi

https://www.hs.fi/suomi/art-2000011289501.html

Isäni on jo kuollut, hänelle aikoinaan määrättiin mm. verenohennuslääkettä, käypähoito suositusten ja lääkärin taitamattomuuden vuoksi. Isäni oli tuolloin kahdeksankymppinen. Heräsin tajuamaan tämän vanhusten lääkitystilanteen hänen vuokseen. Hän alkoi saada nenäverenvuotoja ja kummia mustelmia, joista kuulin puolivahingossa. Säikähdin toden teolla ja vaadin lääkettä lopetettavaksi. Isäni oli silloin vireä vanhus: viljeli, piti kasvihuonetta, kävi kalassa. Verenohennuslääke oli määrätty koemielessä koska hänellä oli tykyttelyjä, joihin oli jo beetasalpaaja tarvittaessa.

Nyt äitini on vastaavassa tilanteessa. Äiti on 84 -vuotias ja hänelle määrättiin verenpainelääkettä. Varsin uutta, josta oli kuitenkin kertynyt mittava haittailmoitus määrä ja varoituksia. Tänään hän pääsee sairaalasta, jossa oli tuon lääkkeen aiheuttaman munuaistulehduksen vuoksi. Hän kärsi reilun kuukauden ennen munuaistulehdusta kovasta väsymyksestä, alakulosta, huimauksesta, ruokahaluttomuudesta jne. haittailmoituslistan kaikista oireista. 

Vanhemmat ihmiset ovat edelleen "auktoriteettiuskoisia", lääkärin sana on laki. Äiti jatkoi lääkkeen ottoa hankalista oireista ja lasten varoituksista huolimatta Ja aina puoli tuntia sen ottamisesta alkoi oireet. Äidillä on luontojaan matala verenpaine. Ylösnoustessa häntä on huimannut. Valkotakkiset ovat aina saaneet hänen verenpaineensa ponnahtamaan korkealle.

Vanhempiamme ja isovanhempiamme käytetään "koekaniineina". Lääkkeitä ei testata ikäihmisillä, joiden aineenvaihdunta on hidastunut, eikä kaikki sisäelimet toimi kuten nuoremmilla. Tai väärin...testataanhan niitä kuten isälläni ja äidillänikin. 

lauantai 5. huhtikuuta 2025

Kurjen kuoleman tanssi

 Odottelin keväällä tuleeko kurkipari, jota olen muutaman vuoden seurannut ilolla. Maailma on levoton ja vaarallinen paikka niinkin isolle linnulle. Jossain päin niitä ammutaan, koska ihminen ei pidä kurjesta, toisaalla ne saattavat joutua sodan keskelle.

Tuttu pari tuli ja aloitti tanssahtelunsa ja huutelunsa lähipellolla. Pari päivää Suomessa on vallinnut pohjoinen ilmavirtaus kovine, kylmine, puuskissa tulevine tuulineen. Aamupäivällä säpsähdimme kovaa räsähdystä ja valojen väläystä. Näin yhden kurjen lentävän pois päin. Sen puoliso oli osunut sähköjohtoihin, saanut nopean lopun.

Tapahtuma on saanut miettimään monia asioita, ihmisen luonnetta. Minkä kokee itselleen merkitykselliseksi, sitä ajattelee eri lailla kuin muita asioita. Tutun kurjen kuolema surettaa...koska jokin siinä osuu kipukohtaan itsessä. Mitä tuoreempi arpi sen kovempana kipu tuntuu.

Kurjet luovat parisuhteen nuoruusvuosiensa aikana, jakavat muutot, poikasten kasvatuksen yhdessä. Muistuttavat niissä suhteissa ihmistä, omaa elämää, että lintupuolison kuoleman ajattelu koskettaa enemmän kuin jonkun muun eläimen kuolema.

Myöhemmin tänään kävi eloon jäänyt kurki lentämässä lenkin huudellen puolisonsa ruumiin yltä. Nyt raadonsyöjä linnut ovat jo havainneet sen: varikset ja korpit ovat löytäneet kuolleen kurjen raadon. Nimeämällä eri sanoilla ihminen luo mielikuvia; vainaja antaa kuvan, että kuolleella on ollut oma elämä. Raato on vain jätettä. Ihminen etäännyttää itsensä tapahtumista. Pahimmillaan esineellistää toisen ihmisen voidakseen tappaa tai kohdella häntä kaltoin. 




lauantai 22. helmikuuta 2025

Muuttuva maailma, mutta entä ihminen?

Sosiaalisen median sääntöjen muuttuessa voi valtavirrasta poikkeavakin mielipide päästä julkisuuteen. Vastakkainasettelu ja erilailla ajattelevien mustamaalaaminen on tavanomaista kaikissa piireissä. Samoin ns. luontaislääketieteen puolella. Sellaista vierastan. Haluan elää rauhassa ja päättää itse miten minua, aikaisemmin myös alaikäisiä lapsiani, hoidetaan. Kun yhteiskunta muuttuu holhoavaksi (ymmärrän että heikompia pitää auttaa), silloin ahdistun ja kun tarpeeksi ahdistetaan, olen valmis "nousemaan barrikaadeille". Olen sitä tehnytkin, vielä kun pystyi sitä tekemään. Olisiko nyt taas aika saada äänensä kuuluville?

Ihmisen hyvinvointi lähtee juurista alkaen eli ravinnosta lähtien. Se tulisi tuottaa mahdollisimman luonnon mukaisesti ja muita eläviä kunnioittaen: kierrätystalous.. Teho-sana, tehokas saa minut "varpailleen". Yleensä se tarkoittaa keinotekoisesti tehtyä tai geenejä manipuloivaa, vain ihmistä hetkellisesti hyödyttävää. Kun ihminen kuvittelee hallitsevansa luontoa ja nostaa itsensä muita luotuja paremmaksi, hän on aina väärässä. Yleensä se vaatii vuosia tai vuosikymmeniä, että sellainen ylimielisyys alkaa näkyä.. Ilmastonmuutos...mihin yhden lajin viljellyt puumetsätkin ovat johtaneet? 

Taustalla hyvin usein on myös teollisuus, teollisesti eli massatuotannossa pitää tehdä tulosta. Ja osakkeen omistajat hurraavat...


maanantai 3. helmikuuta 2025

Tieteellistä huuhaata, osa 1

Homeopatiaa on nimitetty monella halventavalla nimityksellä. Tosiasiallisesti se on lääketiedettä jossa ensimmäisenä tutkittiin kasvien ja muiden käytössä olevien lääkinnällisten aineiden tieteellistä perustaa. Tutkimuksia tehtiin samoihin aikoihin kuin ns. perinteinen lääketiede oli vielä lapsen kengissä suonen iskentöineen ja elohopealla lääkitsemisineen. 

Homeopatian isänä pidetty Samuel Hahnemann suoritti tohtorin opinnot valmistuen v.1779 Erlangenin yliopistosta. Vuonna 1790 julkaistiin hänen tutkimuksensa (Journal of practical Medicine, Vol. 1 Issue 1, 1796" Experiments concerning a new principle for the discovery of the healing forces of drug substances besides a short review of what is known so far" ) Tutkimukseensa hän tutki Cinchona officinaliksen vaikutusta terveillä ihmisillä pitäen tarkkaa tilastoa ja päiväkirjaa. Kokemuksestaan hän myöhemmin kirjasi pykälän (§ 274)  filosofiseen homeopaattiseen kokoelmaansa: "The whole pathogenetic effects of the several medicines must be known (idea, jota ei tässä ns. perinteisessä lääketieteessä muisteta toteuttaa tänä päivänäkään); that is to say, all the morbid symptoms and alterations in the health that each of them is specially capable of developing in the healthy individual must first have been observed as far as possible before we can hope to be able to find among them and to select suitable homeopathic remedies for most of the natural diseases".

torstai 23. tammikuuta 2025

Elämänoppia dekkarista

Olen lueskellut dekkareita ajan kuluksi, talvella ei ole juuri kuin lumitöitä ja lämmityspuiden, joita olen kerännyt omalta tontilta (viimeksi lumen ja tuulen katkoman 20 m korkean kuusen latvan) pilkkomista.

Käsiini on osunut maailmanpolitiikkaa käsitteleviä dekkareita. Samaan aikaan kuunnellessa uutisia tulee mieleen kuinka paljon ne kuitenkaan ovat fiktiivisiä. Vastakkainasettelu, voimien mittely, hengissä säilyminen ovat teemoja niissä. Kun seuraa uutisointia niin idästä kuin lännestä, on pakko ihmetellä koska ihmiset/päättäjät kasvavat aikuiseksi, ymmärtävät vastuunsa elämästä.

Itselläni on lapsia ja lastenlapsia, joissa näen elämänvaiheita, joita olen elänyt. Luulen ymmärtäväni kuinka eri elämämme vaiheet vaikuttavat eri ikäisten päätöksissä. En kuitenkaan ymmärrä nyt, enkä puoli vuosisataa sitten ymmärtänyt, kaksinaismoralismia. Minulla on ollut vaikea antaa myönnytyksiä yli oman moraalini ja etiikkani - tärkeintä on elää sovussa itsensä kanssa. Eli omien elämänarvojensa mukaan eläminen. En voi omilla toimillani tuhota muiden mahdollisuuksia elää. Tämä yltää mahdollisuuksieni mukaan myös eläimiin. Kun tuotan ruokaani, on se tehtävä luontoa, eläimiä kunnioittaen. 

Politiikassa joutuu tekemään kompromisseja ja ostamaan itseä hyödyttäviä päätöksiä. Minusta ei olisi politiikoksi. Voisiko asioita hoitaa tekemättä kauppaa omilla arvoillaan?

lauantai 14. joulukuuta 2024

Luonnossa luonnostaan

 Kasvoin retkeilyyn isäni huomassa.

Hän oli oppinut erätaitoja vanhemmiltaan ja vanhemmilta sisaruksiltaan. Sekä itse retkeilemällä yksin tai kaverin kanssa. Hänelle yksin metsässä oleminen ei ollut pelottavaa.

Tärkeimpinä asiana hän painotti luonnon kunnioittamista ja kuuntelemista. Luonnossa piti kulkea aistit avoimina. Isän kanssa oli turvallista kulkea luonnossa minä vuoden tai vuorokauden aikana tahansa. Samalla hän jakoi tietämystään kertoen mitä ja miksi teki. Retkivarusteena meillä oli mitä mukanaan selässän jaksoi kantaa: puukko, pieni kirves, teltta, tulitikut, evästä ja ruuanlaitto- sekä kalastusvälineitä. Nykyajan mukavuuksina oli makuupussi ja muovi teltan päälle. Liikuimme veneellä ja jalkaisin.

Opin hänen kanssaan luottamaan malttiin ja neuvokkuuteen. Maalaisjärkeen. Maalaisjärjellä ja retkeily kokemuksistani johtuen olen seurannut ihmisten välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan surulla ja pelolla. Retkeillessämme isän kanssa periaatteena oli, että kaikki mitä kannettiin metsään tuotiin myös pois. Paitsi ruoan syömisen lopputuotokset; ulosteet ja virtsa, jotka peiteltiin tuottamisen jälkeen. 

Samoilla suuntaviitoilla olen asunut maalla ja hoitanut puutarhaa, käynyt metsästä keräämässä ruokaa, kalastanutkin. Sen verran kerätään, kalastetaan kuin itse (tai perhe) kulutetaankin. Olen käynyt maa- ja metsätalouskouluja oppiakseni tuottamaan myös muille ja saamaan elantoni maasta ja metsästä. Ruokaa isommallekin porukalle tuottaminen voi olla luontoa kunnioittavaa ja kuuntelevaa. Isän oppien mukaan, jos näin ei toimi niin se kostautuu, pahimmassa tapauksessa hengen menona.